29.1.2006

Meemiruuhkaa

Sain Eusulta haasteen, joka kuuluu seuraavasti

Kerron mitä mulla on päälläni kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perässä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa tästä haasteesta ja tästä merkinnästä.

Täytyy tunnusta etten ole 100% rehellinen, sillä luin haasteen jo aiemmin tänään, mutta kaikkein kauheimpia kotirytkyjä ei kehtaa kyllä esitellä edes kirjallisesti! ;-)
Nyt minulla on päällä joulunpunainen froteekylpytakki, sillä tänään kävimme saunassa. Alushousutkin löytyy ja peräti jotain muuta kuin peruspuuvillaisia... Lisäksi sitten nämä jarruukat, jotka esittelinkin vähän aikaa sitten.


Ja haastan tähän Mermaidin ja Tuulian.

28.1.2006

Hahtuvalapaset ja blogikoirien kiitokset

Tässä vielä yksityiskohta lapasista. Niihin oli pakko tehdä peukalokiila, jotta istuisivat hahtuvalapasten vuorena hyvin. Jouduin tietysti nostamaan silmukat, joten mitenkään kovin kauniit niistä ei tullut. Kiilakavennukset sen sijaan sujuivat mukavasti toisestakin suunnasta neulottuna. Kärjestä neulottavat lapaset voisi tehdä oikein hyvin, jos ei tee tuota peukalokiilaa. Vinkatkaa, jos joku innostuu kokeilemaan!



Tässä lapaset käyttövalmiina, "vuori" siis kiinnitetty ja ovat muuten todella lämpöiset!



Olin aivan otettu, että minunkin blogiani oli muistettu blogikoiruuksien osalta Kultaisessa kudinpuikossa. Aloitin bloggauksen vasta joulukuussa, joten tuntui kivalle, että typyt on jäänet joidenkin mieliin. :o)


Kuvassa ollaan keväthangilla viime vuonna.

Hassu meemi

Näin tämän ekaksi Liinulla, mutten ehtinyt sitä tuolloin jatkamaan. Sitten pitikin etsiskellä tovi, mutta Likkalapselta se viimein löytyi.
1. Julkaise omassa blogissasi koko lista yhdessä näiden ohjeiden kanssa.
2. Lihavoi ne väitteet, jotka ovat voimassa sinun kohdallasi.
3. Lisää loppuun väite, joka pätee sinuun.
4. Seuraavan osallistujan löydät tämän kirjoituksen kommenttilaatikosta (eli siis ekana ehtinyt saa luvan vastata).

1. Punainen on lempivärini.
2. Omistan auton.
3. Minulla on kissa.
4. Seuraan Emmerdalea.
5. Kykenen juomaan litran appelsiinimehua 15 minuutissa.
6. Sain töitä!
7. Conan O´Brien ärsyttää minua.
8. Olen aamu-uninen.
9. Rakastan suklaata ja salmiakkia.
10. Havukasvit ovat kauniita.
11. En osaa rullaluistella.
12. Näen kummallisia unia.
13. Vihreä on lempivärini.
14. Leivon usein pannukakkuja.
15. Olen laulanut karaokea.
16. Käytän julkisia liikennevälineitä.
17. En voi sietää verilettuja.
18. Pidän Kotiteollisuudesta.
19. Minulla on silmälasit.
20. Olen huulirasva-addikti
21. Minulla on koira/koiria.

Aika vähän samoja mitä muilla, jännä juttu.

27.1.2006

Lankaostoksia ja kärjestä neulottavat lapaset

Tammimarkkinoiden ohessa oli aivan pakko käydä Anttilassa vain vilkaisemassa tarjouksia ja niinhän siinä sitten kävi, että 10 kerää Woolia tahtoi muuttaa meille, 5 luonnonvalkoista ja 5 sitä ihanaa vihreää. Tässä kuvassa minun piti esitellä niitä, mutta blogikoira T huolehtii esittelystä. Grrrr!!! Ymmärrän hyvin, että pentukoira tuhoaa paikkoja turhautuessaan yksinoloon, mutta tämä jatkuva uhma ja tuhojen teko kaikkien kotona ollessa alkaa riepoa ihan tosissaan. Blogitaaperolle pitää näköjään neuloa uudet tumput tai ehkä saan korjattua noita entisiä kunhan vähän rauhoitun!



Miehen hahtuvatumput saivat sisälapaset. Tein ne kärjestä alkaen, että tulevat taatusti oikean kokoisiksi. Aika hauskaa! Luin Ullan ohjeet kärjestä neulottaville sukille ja siitä se lähti.


Koska hahtuvat olivat jo valmiina ennen tätä ideaa, piti ohjetta jatkaa omasta päästä ja tehdä kärkeen "sädelisäykset". Ei mielestäni mitenkään vaikeaa ja ihan siistikin siitä tulee, jos ei käytä purkulankaa 90-luvun lopulta...



Mutta katsokaapa tätä! Miten voi onnistua katkaisemaan langan, vaikka vasta puolet puikoista on päätelty? Ei pitäisi vissiin valvoa liian pitkään neuleen kanssa!

Lapaset on nyt valmiit ja odottavat vaan että päättelen ne miljoonat langanpätkät ja liitan ne kiinni hahtuviin. Jostain syystä minulla oli tuota lankaa hirmuisen pienissä nyttösissä ja halusin päästä niistä eroon.

25.1.2006

Vaihtopipo osa 2

Liinukin oli saanut postia eilen. :) Koska rynnin pipovaihtoon viimemetreillä, olimme vaihdossa muista poiketen parit kumpaakin suuntaan.


Liini toivoi kesäpipoa, joten lankana tässä on puuvillainen Novitan Alabama. Ohjeen puolestaan nappasin Knittystä, kyseessä siis Lacecap.

Aiemmin jo mainitsin, että neuloin saman pipon kahteen kertaan. Lankavaraston pohjalta löytynyt Candy Kristall-lanka oli niin möykkyistä, ettei siitä tullut tämän mallin kanssa ihan niin kiva kuin kuvittelin. Omaan tyyliini pipo ei kuitenkaan ollut, joten pakkasin tämänkin Liinulle menevään kuoreen, toivottavasti sillekin löytyy käyttöä. :)

24.1.2006

Vaihtopipo



Liinulta tuli tänään postia! Jussi-langasta tehty vaihtopipo on ihana ja juuri sopiva päähäni. Kiitos kiitos kiitos! :) Oikeasti väri on tummempi (ihan juuri minun väriseni!), mutta salama teki tepposiaan kuvatessa.

20.1.2006

Kesäloma

Minulla todellakin on nyt kesäloma (äitiysvapaavuoden peruja) ja sääkin on mitä mainioin! Tässä aamun minimilämpötilalukema, tervetuloa kesäiseen Itä-Suomeen. :)(kuten maksimilämpötilasta huomaatte, mittaria ei ole tullut nollattua sitten syksyn)



Ihan oikeasti olen iloinen, että olen nyt lomalla. Ei tarvitse huolehtia auton lämmityksestä ja töihin ajamisesta, vaan saa istua kotosalla. Sisälämpötila kohoaa keskuslämmityksen myötä tosin vähän liikaakiin, varsinkin kun kaikenvaralle on tullut lämmitettyä vuolukiviuunia!

Neuleita ei ole nyt esiteltäväksi, puikoilla on uusi yritys vaihtopipoksi. En ollut edelliseen tyytyväinen, joten laitoin langan vaihtoon, mutta pidän mallin samana.

18.1.2006

Omituisuuksiani

Kvilla ja Mari muistivat minua hauskalla meemillä. Koska olin pari päivää poissa kotikoneen läheltä ja näköjään meemi on käynyt liki jokaisen blogin läpi, en haasta tähän enää ketään muuta säännöistä poiketen.

Pitkään näitä mietin ja miestäkin asialla kiusasin ja alkoihan niitä sitten löytyä. Osa sentään taitaa löytyä muidenkin blogeista...

1. Puristelen finnejä. Omassa kropassa ei enää onneksi finnejä juuri kasva, mutta himoitsen niitä mieheltäni. Finnin puhkaisu on taidetta, otetaan puhdistusainetta ja neula. Puhdistetulla neulalla tökätään finniä ja sitten seuraa paras osuus, painellaan finni vaaka-asennossa olevalla neulalla tyhjäksi. Lopuksi ihon (ja neulan!) puhdistus ja katso: finni on lähes kadonnut ja paranee nopeammin. Sadistista touhua mieheni mielestä!

2. Käytän tekstiviestistä lähes aina kaikki 160 merkkiä. Poistan tarvittaessa turhia välejä tai lyhennän tekstiä omituisesti. Jos joudun jatkamaan viestiä tuon yli, keksin vähän lisää asiaa, että seuraava lukema täyttyy. On todella harvinaista, että lähettäisin vain yhden lauseen viestin! (Saituus on taitolaji!)

3. Nukun tiukasti peittoon kääriytyneenä alkuyön. Tällöin minulla pitää olla myös sukat jalassa. Loppuyöstä peitosta voi vähän hellittää, jos on kuuma ja sukat pitää tässä vaiheessa potkia pois. Mieheltäni olen oppinut sen, että peittoa pitää olla myös jalkojen välissä.

4. Tarkistan että kotiavaimet ovat mukana noin miljoona kertaa. Minulla on talvitakissa tasku hihassa, jossa pidän avaimia. Hihan painelu herättää kanssaihmisissä välillä hilpeyttä. Tosin nyt kun asumme maalla omassa talossa, en ole enää niin neuroottinen asian suhteen.

5. Jos haukotus jää jostain syystä kesken (esim. alkaakin naurattaa), minun on saatava viedä se loppuun. Muussa tapauksessa se jää ilkeänä tunteena kurkkuun ja häiritsee. Ja seurustelun alkuaikoina mieheni kiusasi minua tuolla saaden aina jutuillaan haukotuksen keskeytymään... :)

Pari päivää vierähti mummolassa. Tein joskus vuosia sitten äidilleni tämän paidan, jonka olemassaolon olin aivan unohtanut. Äiti ei nimittäin käytä tätä, sillä se tekee hänet kuulemma lihavan näköiseksi... Sitä ihan ensimmäistä neulepaitaani en kaapeista löytänyt, mutta ehkä vielä joku kerta.

15.1.2006

Sydänsukat



Laura oli tehnyt sydänlapaset, minä puolestaan sain tänään valmiiksi sydänsukat. Idea näihin lähti miehen antamista joululahjasukista. (Blogikoira T tunki myös kuvaan.) Kuvittelin muuten olevani todella omaperäinen ja lueskelin sitten neulontalistaa ja huomasin, että joku muukin on suunnitellut huovutetun kappaleen yhdistämistä neulepintaan, plääh... ;o)



Sukat on neulottu Nalle Colorista ja tein niihin sileää neuletta, jotta sydämet saisi kiinnitettyä.



Neuloin sydämet yksisäikeisestä hahtuvasta Novitan talvi 2005 numeron virkatun sydämen ohjetta mukaillen.



Huovutin nämä muistaakseni kuudessakympissä ja kiinnitin sitten sukkiin.


14.1.2006

Hattu äidille


Tällä kertaa huovutus onnistui kerralla! :o) Vasemmalla ennen ja oikealla jälkeen 60 asteen pesun. Hattu kutistui oikeasti vähän enemmän, oikeanpuoleinen kuva on otettu lähempää. Mittakaavaa osoittava esine pääsi unohtumaan...


Tässä hattu kuivana, verrokkina on edellinen tekele. En ole uskaltanut koittaa hattua, sillä sen päänympärys on pieni minulle, vaikka kuva saattaakin hämätä. Ainoa asia mikä vähän harmittaa on se, että tummat väriraita jäi lähes kokonaan taitteen alle piiloon ja nyt päälaki on hassusti tumman sininen. Toivottavasti äiti tykkää tästä silti.

Puikoilla on nyt sydänsukat Nalle Colorista. Miehen tumput odottelevat vielä inspiraatiota. Leveys kuulemma häiritsi sittenkin sen verran, että saan tehdä niihin sisälle ohuesta langasta sisälapaset ja kokeilla sitten uutta huovutettua versiota pilkkitumpuille... Onneksi hahtuvaa on vielä vähän jäljellä.

10.1.2006

Ostoksia ja blogikoira T


Uteliaisuus iski ja kiersin Kuopion marketteja Novitan uutuuksia metsästäen. Hämmästyttävää kyllä, mutta vasta yhteen kauppaan neljästä oli laitettu uutuudet esille. Muissa oli vielä entisten alennusmyynnit käynnissä. Harmittavaa etten muistanut edellisellä Cittarikäynnilläni käydä lankahyllyllä, sillä esim. Huopanen oli ollut alennettuna, mutta eihän siellä enää ollut suunnilleen kuin Poppia ja Hiphoppia. Tarttui mukaan sentään ensimmäistä kertaa Ainoa, vaikka ei minulla ole kyllä aavistustakaan mitä tuosta tekisin...
Puikot ja virkkuukoukut olivat myös alennuksessa. Novita näköjään rynnistää Cittariin puikkojensa kera, joten vanhat varastot myydään puoleen hintaan. Tässäkin parhaat oli viety, mutta pitihän sitä yksi virkkuukoukku hommata, vaikka oikeasti en kyllä ikinä virkkaa mitään.
Prismasta puolestaan ostin pyöröpuikot helpottamaan hahtuvahatun neulomista, muistinpas viimein ostaa ne! Lisäksi ostin muutaman tylppäkärkisen neulan, ettei tarvitse parsinneulalla päätellä neuleita. Tämäkin on ollut ostettavien asioiden listalla iät ja ajat.


Eilen puolestaan huovutin tumput uudelleen kuudessa kympissä ja nyt ne odottavat varsien neulomista. Pikkaisen jäivät leveiksi, mutta ovat käyttökelpoiset kuitenkin.


Tässä vielä perheen nuorimmainen, blogikoira T, ikää 6 kk. Älkää luottako kilttiin naamaan! Tuo elukka on oikea riiviö ja on kuvassa hirmuisen väsynyt. Tänään koirat olivat 5 tuntia yksin aitauksessaan, jossa on lämmin koppi. Dogit rötköttelivät siellä, mutta T oli poistunut aitauksesta omin avuin. En tiedä miten, jälkiä ei lumessa ollut. Mahan alla on naarmuja, samoin naamassa. Vähän epäilen, että on vääntänyt oven jotenkin ihmeellisesti. Pahempi vaihtoehto on se, että tuo on Kiipeilijä. Niitäkin ajokoirissa valitettavasti on! Onneksi T sentään odotti pihassa kun tulin kotiin. Mahtoi olla kylmä, jos on useammankin tunnin pihalla luuhannut tässä tuulessa!

Edit: Ai niin, onhan se pipovaihdon pipokin jo valmis, mutta vielä pitäisi viedä se postiin, joten kuvia saatte vielä odotella.

6.1.2006

Huovutusta ja muuta töppöilyä

Blogitaapero voi jo paremmin ja niinpä työtkin etenevät. Jostain syystä huovutus ei vaan tunnu sujuvan.

Kuvassa tumput ennen koneeseen menoa...


ja koneesta tulon jälkeen tässä. Kävivät kuudenkympin pesun, mutta ihmeen vähän nuokin kutistuivat. Tällä kertaa neuloin vitosen puikoilla. Luulen, että kyse on nyt hahtuvasta ja sen värjäyksestä. Sekä tumpuissa että aiemmin tekemässä hatussani on samaa tarjoushahtuvaa, joissa oli merkintä hard ja joku luku perässä. Lanka on paljon karkeamman tuntuista kuin vaikka tuossa allaolevassa värjätyssä hahtuvassa. Ja noista tehdyt mallitilkutkin huopuivat eritavalla. Eli taas kerran uusintakierros koneeseen. Mitähän sitä värjäisi seuraavassa ysikympin pesussa... vai riittäisiköhän tällä kertaa uusinta kuudessakympissä. Tumput ovat lähinnä liian leveät miehelle ja muutama sentti korkeudestakin saisi lähteä pois. Ajattelin, että venyttää niitä sitten pidemmiksi, jos siitä suunnasta kutistuvat liikaa, jos saisi tuon leveyden mukavammaksi.


Tässä puolestaan on sitten se otsikon lupaama töppö. Muistuttaa kovasti Katjan kuva-arvoituksen Moebiusta (joka on aivan ihana muuten!), mutta tästä pitäisi oikeasti tulla hattu äidilleni. Sen sitä saa kun neuloo liian väsyneenä! Onneksi en ole ainoa, jolle käy vastaava juttu ja itseasiassa ihan samana yönäkin vielä! Sympatiat siis täältä Sadulle!

3.1.2006

Hyvää syntymäpäivää

Blogivauvasta tuli tänään blogitaapero, äidin pieni on jo 1 vuoden ikäinen! Synttäreitä juhlittiin tosin jo lauantaina ja hyvä niin, sillä tänään vietimmekin päivän lääkärissä. Vesirokon jälkitautina hänellä on keuhkokuume ja tietysti vielä korvatulehduskin. Lääkäri pohti hetken verran, josko meidän pitäisi ottaa sisälle sairaalaan, mutta onneksi pieni on kaikesta huolimatta sen verran tomera, että saimme tulla kotiin. Tästä johtuen tumput ovat edenneet tänään puolikkaan peukalon verran.

2.1.2006

Höyryhengitystä

Blogivauvalla on kamala yskä ja niinpä istuimme tovin vessassa hengitellen kuumaa höyryä. Tunnetusti liki vuoden vanha viikari ei kipeänäkään jaksa istua paikallaan kovin kauan, joten tutkailimme siinä kaappien sisältöä. Monessa blogissa ole törmännyt toinen toistaan hienompiin omatekoisiin koruihin, mutta omien tuotosten puutteessa esittelen mieheni aikaansaannoksia. On se vaan ihqu! :o)



Hahtuvalapaset odottavat vielä peukaloita ennen pesukonekeikkaa, mutta tänään ei enää inspiroi. Sitäpaitsi olisi syytä mennä nukkumaan, sillä lapsi nukkuu taatusti tämänkin yön huonosti. Rassukka. :(

1.1.2006

Kaulahuivi Hippystä


Tässä vielä mallikuviosta tarkempi kuva, väri näyttää oudolta, sillä kuvassa huivi on vielä todella kostea. Pingotus ja kostutus toimi kohtuullisesti, eiköhän tuota pysty käyttämään noinkin. Lankaakin vielä on, jos inspiraatio iskee hapsuihin tai reunakuviointiin. Pituutta tosin tuli160 cm, joten hapsujen kanssa siitä tulisi minun makuuni ehkä hieman liian pitkä.

Meemimäinen alkuvuosi

Kvilla paiskasi tämän minulle, auts! *hieroo nenäänsä* Onneksi tästä on helppo copy-paste:ta monta vastausta!

1. Mitä sellaista teit vuonna 2005, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
- Synnytin, imetin ja sain siten seurata läheltä vauvan kasvua taaperoksi.
- Luin muiden blogeja ja perustin sitten oman loppuvuodesta.
- Uin meressä!

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
- En ole vuosiin tehnyt lupauksia enkä tehnyt nytkään.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
- Minä synnytin pojan tammikuussa. Ystäväni sai pojan toukokuussa. Serkulleni syntyi myös poika kesäkuussa.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
- Tätini ja eräs mieheni sukulainen, josta pidin kovasti.

5. Missä maissa kävit?
- Pysyttelin tämän vuoden tiukasti kotimaan kamaralla. Itseasiassa lähes koko vuoden pysyin tiukasti n. 150 km säteellä kodistani, vain kerran kävimme Etelä-Suomessa.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2006, jota puuttui vuodesta 2005?
- Enemmän unta ja omaa aikaa.

7. Mitkä vuoden 2005 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
- Poikani syntymäpäivä 3.1.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
- Uuden ihmisen synnyttäminen

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
- Ei mitään suurta ja dramaattista tänä vuonna (en kolhinut edes autoa!).

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
- Karmea oksennustauti (,joka tosin antoi mukavasti kyytiä raskauskiloille!) ja vesirokko. Pari flunssaakin vuoteen mahtui.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- Hamppukangas, josta syntyi sellaisia vaippoja, että yöllä ei tarvinnut enää vaihtaa vaippaa pojalle.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
- Ystäväni Teddy-ostokset! :DDDD

13. Kenen käytös masensi?
- Jotkut sukulaiset ajoittain.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- Koiriin ja tietysti lapsen tarvikkeisiin.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
- Vauvastani

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2005?
- Enpä usko että mikään jää erityisesti mieleen.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi?
- Ehdottomasti onnellisempi!

b) laihempi vai lihavampi?
- Laihempi, mutta muutaman kilon pudotus ei olisi pahitteeksi.

c) rikkaampi vai köyhempi?
- Rikkaampi sekä henkisesti että taloudellisesti.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
- Tulosta työpaikalla!

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
- Jos mieheltä kysyttäisiin, niin nettisurffailu, ehkä tätä on peesattava!

20. Kuinka vietit joulua?
- Kotona perheen ja lähimpien sukulaisten kanssa. Oli mukavan rauhallinen joulu, varsinkin aattona.

22. Rakastuitko vuonna 2005?
- Mies tuntuu entistäkin rakkaammalta, pojastani puhumattakaan.

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
- Ei yhtään. Ikinä. (Aivan suora lainaus Kvillalta, mutta niin hyvä että saa jäädä tähän!)

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
- Kolmas kivi auringosta, vaikka se tuleekin uusintana, mutta katsomme nämä aina miehen kanssa ja nauramme kippurassa.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
- En. Paitsi ajoittain vihaan Blogikoiranpentu T:tä ja sen tempauksia!

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
- Robert Jordanin Ajanpyörä-sarja, jonka aloitin vasta tänä vuonna ja luin melkein yhteen putkeen kaikki parikymmentä kirjaa!

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
- Ei ole, musiikki on jäänyt todella taustalle, kuuntelen lähinnä vain radiota.

28. Mitä halusit ja sait?
- Alkuvuonna syntyneen vauvan (la oli 19.12.2004)

29. Mitä halusit muttet saanut?
- Tulla uudelleen raskaaksi.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
- En käynyt kertaakaan leffasta, ei jaksanut innostaa, kun täysin oma aika oli kortilla muutenkin!

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
- Täytin 27 ja pakko sanoa, että en todellakaan muista. Kesä meni yhtä unessa kuin alkuvuosikin.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
- En tiedä.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2005?
- Verkkarit/shortsit ja t-paita, työpaikalla jotain siistimpää.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
- Lapsen hymy pahanakin päivänä.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
- Lähiseudun koulukeskustelut.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
- Poikani