19.12.2008

Jouluvalmistelua

Edellinen postaus näkyy olevan tasan 3 kk sitten tehty. Blogi täytti kaksi päivää sitten 3 vuotta. Syksyllä iski blogiväsymys, joka vaihtui nopeasti neuleväsymykseksi ja lopulta väsymystä, oksetusta alkoi olla enenevässä määrin. Tämä Joulu vietetään sitten ilman vakuumipakattuja tuotteita, kuumentamatonta tuorejuustoa ja maksaa jne. Jep jep, noiden kahden mölyapinan kultaisen murusen lisäksi kesällä on kolmaskin lapsonen.



Käsitöitä harrastava työkaveri oli nähnyt askarteluhuovasta tehdyn Viini-Tontun. Hintaa 29 euroa. Hän pähkäili miten kappaleet oli leikattu. Idea jäi vaivaamaan, mutta kun siihen hätään ei löytynyt huopaa, täytyi tutkailla oliko ylimääräistä lankaa. Ja juuri ja juuri jotain löytyikin (heh) laatikoista.
Ullasta adoptoin Viini-Jussin ohje, jonka avulla pohja syntyi nopeasti. Loput sovelsin samalla kun paimensin noita lapsosia. Lankaa meni noin 40 grammaa, oletettavasti jotain sukkalankaa + 7 veikkaa. Työkaveri tykkäsi!



Syksyllä neuloin omien Step-sukkien jämistä esikoiselle pienet sukat, olin jo luvannut keväällä että tuosta langasta hän saa sukat. Esikon jalka otti kuitenkin kasvuspurtin, joten sukkia käyttänee jatkossa lähinnä pikkuveli, jonka mustelmaiset jalat toimivat pari sekuntia mallina kuvan oton ajan. Grammoja 34 ja puikot 2mm. Nancy Bushin Lichen Ribbed Sock oli pohjalla, jotain modauksia varmaan tein koskapa sukkien koko on noin 26.



Koskapa todennäköisyys sille, että postaan vielä ennen joulua (vaikka yhdet sukat olisikin valmiina) on aika pieni, laitellaan nyt koiramainen joulukuva ja sen myötä
Hyvän Joulun toivotukset blogini lukijoille!