24.11.2013

"Äiti, ota vielä kolme kuvaa"

 Lasten jalat tuntuu kasvavan taas lähes silmissä ja kuopuksen paksummat sukat olivat käyneet kesän aikana pieniksi. Voitte varmaan arvata, että värivalinta hyväksyttiin mukisematta ja näitä sukkia pidettäisiin kotona koko ajan jalassa. Sukat on Opalin 4 ply langasta. Oikein mukava tuttavuus tällainen paksumpikin Opal.


Ystävä sai syksyllä vauvan ja nämä junasukat odottavat postitusta. Tämä viikko on mennyt sairastellessa, mutta josko jo ensi viikolla ehtisi postin kautta kiepsahtamaan. Sukat on neulottu Hopeasäie Softista, joka taisi olla poistuva lanka, mutta nimensä mukaisesti mukavan pehmoinen lanka.


Samaisen vauvan isoveli saa sukat Big Fabelista. Näistä tuli aika paksut, mutta lämmittävätpähän ainakin. Raidat on sitä Kalpan keltaista seiskaveikkaa (nih Emma, eikä mitään Saipan keltaista...)


Jotenkin sitä on noiden miespuolisten kanssa tottunut nihkeilyyn neulemallina toimimisesta, niin olipas hämmentävää kun neiti pyysi ottamaan vielä ainakin kolme kuvaa ja äitihän otti.




17.11.2013

Ruista ranteeseen

Ihanainen Hillanen kääri viime vuonna vaihtopaketteihin vaikka ja mitä kivaa. Kuten tätä pehmoista Madelinetoshin Sockia. Kun sitten Hanne julkaisi blogissaan Ruista ranteeseen-kämmekkäiden ohjeen, tiesin heti millä hemmottelisin töissä palelevia käsiäni. Malli sitäpaitsi sopii täysin tällaiselle hillitysti moniväriselle langalla, pääsee kiiltokin oikeuksiinsa. Vaikka sitä kiiltoa ei noista kuvista kyllä huomaakaan.


Neuloin kämmekkäistä ohjetta pidemmät, jotta ne riittäisivät tarvittaessa kunnolla käsivarsille.

Tuo hauska kiristyssysteemi taas toimii erityisen hyvin silloin kun ranteissa on kipuja ja ne kaipaavat lisälämmitystä.

Tämä syksy on taas ollut kurjaa aikaa kipuilevalle kropalleni. Sateista, kosteaa ja tuulista. Kirjaimellisesti kolottaa luita ja ytimiä myöten. Tule jo talvi ja pikkupakkaset, niin helpottaisi. Pimeydenkin vielä kestän, jos ei sada ja tuule koko ajan, mutta enpä pane pahakseni, jos sitä luntakin saisi valaisemaan jatkuvaa hämäryyttä.

Tänään on ollut kauhea tuuli. Äsken meiltä kaatui tielle pieni puu. Naapurit olivat sitä jo siirtämässä, kun huomasin ja kerkesin sentään vähän avuksi. Saa mies sitten yövuorojensa loputtua pilkkoa sen kuivumaan polttopuuksi.

Hah, ja nyt meni sitten sähkötkin.

10.11.2013

Häähumua

Kuopus pääsi kumminsa häihin morsiusneidoksi. Morsian toivoi jotain oranssiin viittaavaa mekon kaveriksi (sopi sitten morsiuskimppuun ja kaason asuun) ja niinpä neuloin Alpacasta pienen boleron. Neuloin oikein mallitilkun ja käytin boleron suunnittelussa apuna keväällä tilaamaani Ann Buddin kirjaa The Knitter's Handy Book of Top-Down Sweaters: Basic Designs in Multiple Sizes and Gauges. Siitä olikin kivasti apua. Ei tarvinnut purkaa vaan onnistui kerralla olkoonkin, että kirjassa ei ollut nelivuotiaan koolle sopivia laskelmia.


Boleron kaveriksi virkkasin kukan hiuksiin ja neidin täti taiteili ranskanletin n.10 minuuttia ennen tilaisuuden alkua kirkon parkkipaikalla. Hyvin ehdittiin...


Neiti Justiina tässä sulhaspojan kanssa. Tämä pariskunta tapasi ensimmäistä kertaa häiden harjoituksissa, mutta niin vaan illan edetessä tanssivat pari kolme valssia keskenään. Ihania, kun viihtyivät lavalla aikuisten seurassa, eivätkä turhia kainostelleet.

Tässä vielä lähikuvaa. Hihansuut virkkasin simpukkavirkkauksella ja muuten laitoin perus 1o 1n resorin, koska tuo simpukkavirkkaus kääntyi ikävästi kauluksen reunassa. Hihoissa se kääntyminen ei haitannut lainkaan.